Lyhyt kertomus miten Triosoft siirtyi verkkokauppiaaksi

Vuonna 1985 tietotekniikka teki nousuaan. Pelejä tuli markkinoille ja tietotekniikka oli nousemassa kaikkien huulille. Tällöin ei ollut internetistä, tai saatikka verkkokaupoista tietoa.

Hommaa tehtiin kuten kauppaa oli totuttu tekemään. Kauppias auttoi asiakasta hänen tarpeissaan ja kauppa löydettiin perinteisellä suusta suuhun suosittelulla.

Ajat ovat muuttuneet ja Triosoft ajan mukana. Ensimmäisen verkkoakauppamme avasimme vuonna 2007

Ajat olivat uudet ja verkkokaupan tuottajan valinta oli yhtä helppoa kuin avaruusraketin kokoaminen. Valintaa ja myyntijargoneita oli niin paljon että hommaa olisi voinut tehdä silloisillä tietotaidoilla puhtaasti arpakuutiolla. Arpakuutiota ei kuitenkaan käytetty vaan sinnoinen toimija valittiin parhaan osaamisen ja arvion mukaan.

Kauppa eli heikosti, luvauttua verkkokauppahypeä ei tuntunut aiheutuvan. Missä lieneen oli ne miljoonat asiakkaat mitä sinne piti ilmestyä.

Ajan kuluessa koko kauppa jätettiin enemmänkin vituaali katalogiksi ja hommaa vietiin perinteisin kivijalkamyymälöin eteenpäin.

Vuonna 2012 homma kuitenkin starttasi uuden toimijan tuottamana hiukan erityylisesti. Kauppa avattiin ja kauppiaan yllätykseksi se alkoi jopa myymään. Tämä oli erittäin positiivinen uutinen ja pikkuhiljaa palvelua parannettiin myynnin kasvaessa mukana.

Koko ajan verkkokauppaa on nyt kehitetty niin että asiakkaalla on aina mahdollisuus ottaa yhteyttä mahdollisimman helposti ja nopeasti kiinnostavista tuotteista, tai tulla paikanpäälle asiantutevan henkilöstön palveltavaksi.

Trisoft haluaa kehittyä asiakkaidensa mukana, mutta olla silti ketterä toimija ilman kallista sikariporrasta. Liikkeen omistaja on mukana päivittäisessä yrityksen pyörittämisessa ja tavattavissa sovittaessa.

Odotamme mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mikäli haluat auttaa meitä varautumaan siihen, otamme erittäin mielellämme palautetta vastaan niin tästä pienestä pilke silmäkulmassa tehdystä oppaasta, kun varsinaisesta verkkokaupastammekin.

Kiitos mielenkiinnostasi.

 

 

 

Tietokoneverkkokauppa, mikä tämä on?

Tämän pienen verkkosivun tarkotuksena on auttaa kuluttajia tekemään turvallisempia verkko-ostoksia ja saamaan näin hyvän ostokokemuksen.

Palvelun takana on pitkän linjan tietokonekauppa Triosoft Oy joka on ollut alalla jo vuodesta 1985.

Nyt kaupan siirtyessä yhä enemmän ja enemmän verkkoon, päätimme tehdä tämmöisen pienen ohjeen. Mikäli teitä askarruttaa mikä tahansa asia verkkokauppaan liittyvissä asioissa, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Autamme mielellämme. Toki kaikki palvelu tänäpäivänä tehdään pieni mainoskulma mielessä, joten alla olevasta linkistä pääsette tutustumaan omaan, luotettavaan verkkokauppaamme.